Tässä vielä valmistellaan Rinteen hallitusta
Varoitus lukijalle:
Vaikka otsikko viittaakin dekkarityyliseen kevyeen kesälukemiseen ei tämä ole sitä. Alla oleva teksti on kuivaa ja pyörii numeroiden ympärillä. Ellei ole todella kiinnostunut numeroiden pyörittelystä, intohimoinen politiikan suhteen tai toisaalta tarvitse jotain, mikä auttaa nukahtamaan, saattaa olla parasta lopettaa lukeminen tähän…
ALUKSI
Politiikkaa pitkään seuranneena minulle on syntynyt mielikuvia yhdestä jos toisestakin politiikkaan liittyvästä asiasta. Yksi tällainen on arvio siitä, että Kokoomuksen kanssa hallituksessa olo on kuin kuolonsuudelma toisille mukana oleville puolueille niiden kannatuksen kärsiessä.
Kokoomus tuntuu selviävän kaikista vaaleista voittajana toisten kärsiessä tappioita. Näkemystä vahvistaa vielä se, että kaikki viime vuosikymmenien hallitukset ovat toteuttaneet Kokoomuksen uusliberalistista talouspolitiikkaa. On ollut vain yksi vaihtoehto: leikata, karsia, myydä valtion omaisuutta ja kepillä kannustaa työttömiä ja köyhiä lopettamaan olemasta työttömiä ja köyhiä – niin kipeää kuin sen on sanottukin olevan. Kokoomus tuntuu aina saaneen tahtonsa läpi.
Hiljan havahduin siihen, että vaikka Kokoomus on eduskuntavaaleissa esiintynyt voittajana on sen kannatus laskenut jo kolmessa perättäisessä eduskuntavaalissa. Vuoden 2007 tuloksesta on puolueen kannatus laskenut 24 prosenttia. Onko voittaja vain keisari ilman vaatteita?
Päätin taulukoida viimeisten yhdeksän eduskuntavaalin tulokset ja katsoa, mitä numeroiden perusteella on tapahtunut. Tavallisesti politiikkaa tarkastellaan henkilöiden ja toiminnan kautta. Nyt päätin tarkastella pelkkiä numeroita ja vain rajallisessa määrin pohtia sitä politiikkaa, mikä numeroihin on vaikuttanut.
Taulukoin kannatusprosentit viimeisissä yhdeksässä eduskuntavaalissa, kahden kymmenyksen tarkkuudella, kahdeksalle puoluelle. Puolueet olivat SDP, Kokoomus, Keskusta, Vasemmistoliitto/SKDL, Perussuomalaiset/SMP, RKP, Vihreät ja KD/SKL. Eduskuntavaalit huomioin vuodesta 1987 kuluvan vuoden vaaleihin.
Saatuani kannatusprosentit kirjattua, ympyröin kunkin eduskuntavaalituloksen kohdalle ne puolueet, jotka olivat olleet vaalien jälkeen muodostetussa hallituksessa. Lihavoin pääministeripuolueen saaman kannatuksen. Näiden merkintöjen tarkoituksena oli helpottaa taulukon lukemista ja havaintojen tekoa.
Seuraavaksi laskin taulukkoon vaalitulosten väliin jättämiini tyhjiin sarakkeisiin kannatuksen muutoksen puolueittain prosentteina aiempaan nähden seuraavissa eduskuntavaaleissa. Esimerkiksi kun Keskustan kannatus vuoden 1987 eduskuntavaaleissa oli 17,62 % ja vuoden 1991 vaaleissa 24,83 % niin kannatuksen muutos oli: ((24,83-17,62)/17,62)* 100 % = 40,9 % – yhden desimaalin tarkkuudella. Näin sain 64 prosenttilukua.
Näiden lukujen alle laskin kahdelle riville vaalitulosten alla oleviin sarakkeisiin ylemmälle riville vaalien jälkeen muodostetun hallituksen yhteiskannatuksen ja alemmalle vaalien jälkeen oppositioon jääneiden yhteiskannatuksen. Esimerkiksi, vuoden 1987 Harri Holkerin hallituksessa olivat SDP, Kokoomus, SMP ja RKP. Niiden vaaleissa yhteensä saama kannatus oli 58,89 %. Samalla tavalla laskin alemmalle riville oppositioon jääneiden yhteiskannatuksen, mikä oli 33, 62 %.
Kuten tarkkaavainen lukija huomaa, edellä olevat luvut eivät yhteenlaskettuna tee 100 %:a. Syynä on se, etten ole taulukossani ottanut huomioon kulloisissakin vaaleissa muita ryhmiä kuin nämä kahdeksan puoluetta. Niinpä vuoden 1987 luvuista jäävät pois äänet, jotka annettiin Demokraattiselle Vaihtoehdolle, Suomen Eläkeläisten Puolueelle, Liberaaliselle kansanpuolueelle, Perustuslailliselle Oikeistopuolueelle ja muille yhteislistoille ja valitsijayhdistyksille.
Laskin myös muutoksen hallituspuolueiden ja oppositiopuolueiden kannatuksessa seuraavissa vaaleissa. Nämä kirjasin vaalitulosten väliin jäävien sarakkeiden riveille. Esimerkikiksi vuonna 1987 muodostetun Holkerin hallituksen puolueiden kannatus oli vuoden 1987 vaaleissa yhteensä 58,89 ja samojen puolueiden, SDP, Kokoomus, SMP ja RKP kannatus vuoden 1991 vaaleissa oli yhteensä 51,76 %. Tästä kannatuksen muutoksen laskin seuraavasti: ((51,76-58,89)/58,89)*100 % = – 12,1 %.
Lopuksi laskin keskiarvon toisaalta hallituksen muodostaneiden puolueiden ja oppositioon jääneiden kannatuksista kussakin yhdeksässä eduskuntavaalissa. Näin sain vielä kaksi lukua lisää.
Näin minulle rakentui taulukko, jossa on 72 vaalituloksista syöttämääni lukua ja 100 niiden perusteella laskemaani uutta lukua. En ole taukossani ottanut huomioon vaalikausien välillä hallitusten kokoonpanossa tapahtuneita muutoksia, niillä on ollut vaikutusta yksittäisiin lukuihin, mutta koska ajatukseni on tässä ensisijaisesti tarkastella lukuja – toki tiedostaen niiden takana olleen poliittisen kehityksen. Pyrin pitämään näkökulman lukuja painottavana ja politiikan tapahtumia vain sekundäärisesti esiin tuovana.
Muitakin yksinkertaistuksia on. En ole ottanut kannatuksissa huomioon sitä, mikä merkitys SKDL:n ja yhden vaalin aikaisen DeVa:n loppumisella ja Vasemmistoliiton perustamisella tai Liberaalisen Kansanpuolueen lyhyellä fenixlennolla on ollut. Uskon silti, että tämän taulukon perusteella esittämäni huomiot ovat ainakin keskustelun arvoisia, vaikka eivät tieteelliseksi opinnäytteeksi kelpaisikaan.
AJATUKSIA
Hallituksen kannatuspohja
Rinteen hallitus on saanut osakseen ennennäkemättömän kovaa kritiikkiä mediassa, mikä alkoi jo ennen kuin hallitus oli syntynytkään. Yksi esitetty kritiikin muoto on väite ”kansan tahdon” toteutumattomuudesta.
Meidän järjestelmässämme ei koskaan – muistaakseni – ole ollut yhden puolueen enemmistöhallituksia. Ylipäätään ainoa kerta, kun eduskunnassa yhdellä puolueella on ollut enemmistö oli vuoden 1916 vaalien jälkeen SDP:llä. Tuolloin, keskellä Maailmansotaa, SDP päätyi muodostamaan koalitiohallituksen Tokoin senaatin, jossa SDP:n lisäksi oli Suomalaisen puolueen, Nuorsuomalaisen puolueen ja Maalaisliiton (nykyisin Keskusta) edustajia.
Tässä tarkastelemieni yhdeksän eduskuntavaalin perustalta muodostettujen hallitusten puolueiden kannatuslukujen summista laskettu keskiarvo on 59,5 %. Vaihteluväli on 52,67 (Aho) – 68,96 (Lipponen 1). Mikään hallitus ei ole tällä tarkastelujaksolla ollut vähemmistöpohjalle rakennettu – sellainen ei ole meillä tavallista. Kaikki tässä tarkastellut hallitukset ovat olleet ”kansan tahdon” mukaisia.
Rinteen hallitus sijoittuu tässä joukossa keskitason alapuolelle lukemalla 55,68 %. Se on kuitenkin synnytetty sikäli poikkeuksellisessa tilanteessa, että tänä vuonna minkään näistä kahdeksasta puolueesta ääniosuus ei noussut yli 20 %. Kaikissa kahdeksassa aiemmassa vaalissa on ollut vähintään yksi puolue yli 20 % kannatuksen, kolmessa kaksi puoluetta ja kahdessa jopa kolme puoluetta. Tilanne tuntuu muuttununeen, vaalikenttä on nyt pirstoutunut. Kun ennen puhuttiin ”kolmesta suuresta” on nyt tilanne pikemminkin: ”kuusi keskikokoista, kaksi pientä”.
Kun tarkastelee kunkin hallituksen puolueiden yhteenlasketun kannatuksen muutosta vaalikausien välillä huomaa – eikä lainkaan ylläty – että kaikkien tässä tarkasteltujen hallitusten kannatus on laskenut.
Vaihteluväli näillä kahdeksalla hallituksella on -2,37 %( Lipponen 2) – -15,29 (Sipilä). Kaikki tämän tarkastelun hallitukset ovat päätyneet kannatuksen perusteella äänestäneiden kansalaisten mielestä epätyydyttäviksi. Epätyytyväisyyden aste on kuitenkin vaihdellut.
Tyytymättömyyden perusteella syntyy kolme ryhmää, miltei tyydyttävät (vähemmän kuin-5 %), kohtuullisen epätyydyttävät (-5 … -10 %) ja kohtuuttoman epätyydyttävät (yli -10 %). Ensimmäisessä ovat Lipponen 2 (-2,37 %) ja Lipponen 1 (-2,61 %). Keskimmäisessä Katainen-Stubb (- 6,93 %) sekä Jäätteenmäki-Vanhanen 1 (-8,65 %). Viimeinen ryhmä ei ole yllätys, siinä ovat: Holkeri (-12,1 %), Aho (-13,0 %), Vanhanen 2- Kiviniemi (-13,85 %) ja Sipilä (-15,29 %).
Pienten viisikko
Tarkastelen tässä viittä pientä puoluetta – entistä ”kolmea suurta”, SDP, Keskusta, Kokoomus – merkittävästi pienempää puoluetta omana ryhmänään. Tähän on syynä paitsi noita kolmea pienempi koko niin erityisesti se seikka, että tämän ryhmän puolueista ei toistaiseksi mikään ole noussut pääministeripuolueeksi.
Pienistä puolueista ei ole tällä tarkastelujaksolla noussut pääministeriä, vaan tavaksi on vakiintunut, että pääministeri tulee vaaleissa eniten kannatusta saaneesta puolueesta. Ainoa poikkeus tähän tässä joukossa on tarkastelun ensimmäinen hallitus, Harri Holkerin hallitus. Siinä Kokoomuksella oli pääministerin salkku, vaikka SDP:n kannatus oli vaaleissa ollut suurempi.
RKP, Ruotsalainen Kansapuolue on/on ollut kahdeksassa näistä yhdeksästä hallituksesta. Sen kannatus on vaihdellut aika pienellä välillä 4,28 prosentista 5,48 prosenttiin. Suunta on kuitenkin ollut lievästi laskeva, viidellä alkavat prosentit olivat viime vuosituhannella tavallisia, tällä vuosituhannella kannatus on alkanut nelosella. Molemmat kerrat kun puolueen kannatus on hieman noussut ovat tulleet hallituskauden jälkeen, yhdestä oppositiokaudesta ei ollut potkua.
Molemmat kerrat kun RKP:n kannatus nousi oli se ollut hallituksessa, jossa pääministeri oli Kokoomuksesta. RKP:n suhteen ei voi hallitustaivalta Kokoomuksen kanssa pitää varmuudella kuolonsuudelmana. Näiden numeroiden valossa vaikuttaa kuitenkin selvältä, että kokoomuslainen pääministeri on ollut RKP:lle piristysruiske kannatukseen.
Toinen, pysyvästi pieneksi jäävän tuntuinen puolue on Kristillisdemokraatit, entinen Kristillinen liitto. Toisin kuin kokokumppaninsa RKP se on ollut hallituksessa tällä jaksolla vain kaksi kertaa, vuonna 1991 Ahon hallituksessa ja vuonna 2011 Katainen-Stubbin. Puolueen kannatus on vaihdellut 2,58 prosentista 5,34 prosenttiin. Numeroissa näkyy nousu alle 3 prosentista yli 5 prosentin huippuvuoteen 2003 saakka ja siitä lasku nykyiseen noin 4 % tasoon. Voimakkain nousu tapahtui 1990-luvun loppupuolella jonka jälkeen 2000-luvun alku on mennyt lievässä laskussa kuluvan vuoden vaaleja lukuunottamatta. Vaikka Kokoomus on ollut mukana molemmissa hallituksissa, mihin KD osallistui, ovat kannatuksen laskuprosentit niin pieniä, että en ne eivät viittaa kuolonsuudelmaan.
Tarkastelun alussa edellisten kahden pienpuolueen kokoluokkaa oli Vihreät. Sen kannatus on vaihdellut vuoden 1987 4,03 prosentista kuluvan vuoden 11,49 prosenttiin. Kiintoisaa on että näiden ääripäiden välillä kannatus on aaltoillut hyvin tasaisesti 7 – 8 prosentin tuntumassa.
Vihreät on tämän viisikon toiseksi onnistunein hallitukseen osallistuja RKP:n jälkeen, se on/on ollut hallituksissa viisi kertaa. Kaikkiaan taulukossani on 34 lukua hallitukseen osallistuneen puolueen kannatuksen muutoksia seuraavissa vaaleissa. Näistä seitsemän on positiivismerkkisiä, eli kannatus on kasvanut hallituksessa olon jälkeen. Kaikissa muissa 27 tapauksessa kannatus on laskenut. Vihreillä on näistä seitsemästä onnistumisesta kolme. Se on huima 43 % osuus. Lopuista neljästä tapauksesta RKP:llä, joka on ollut melkein kaikissa hallituksissa on kaksi ja Kokoomuksella ja SDP:llä kummallakin yksi.
Näiden numeroiden valossa vihreiden olisi mielestäni syytä miettiä, onko Kokoomus heidän hallitukseen osallistumisensa kannalta kuolonsuudelma. Niinä neljänä kertana kun Vihreät on ollut hallituksessa kannatus on kasvanut peräti kolmessa. Ainoa kerta kun heidän kannatuksensa ei lisääntynyt, vaan se putosi 14,3 % oli porvarihallitusjakso Vanhanen 2- Kiviniemi. Kaikissa kannatustaan kasvattaneissa hallituksissa oloissaan Vihreät on ollut SDP:n ja Vasemmistoliiton kanssa. Vaikuttaa siltä, että Vihreille Kokoomuksen kuolonsuudelman neutraloiva tekijä on vasemmiston mukana olo hallituksessa.
Kaikkein rajuinta on meno kannatuksensa kanssa ollut Perussuomalaiset-SMP jatkumolla. Kannatus on vaihdellut tällä tarkastelujaksolla 0,99 prosentista 19,05 prosenttiin. Aikalaisilla on hyvässä muistissa Holkerin hallituksen SMP-laisen työministeri Urpo Leppäsen lupaus poistaa työttömyys kuudessa kuukaudessa. Muistoksi jäi, että siihen SMP:n kannatus romahti.
Numeroiden valossa tilanne on kuitenkin hieman toinen. Suurin prosentuaalinen pudotus puolueen kannatuksessa tapahtui Ahon hallituksen aikana ja myöhemminkin 1990-luvun kuluessa. Tämän vuosituhannen puolella kannatus lähti ensin lievään, sitten räjähdysmäiseen kasvuun huipentuen vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Taso on sen jälkeen hieman pudonnut, mutta kannatus on pysynyt korkeana.
Hallitukseen Perussuomalaiset on osallistunut kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta Holkerin hallituksessa pudotti heidän kannatustaan 23,3 % – eniten silloisista hallituspuolueista. Toinen kerta Sipilän hallituksessa pudotti kannatusta vain 1,0 %, mikä on todella vähän. Selitystä siihen täytyy hakea numeroiden ulkopuolelta, politiikan tapahtumista.
Puolue hajosi kesken vaalikauden ja se osa, mikä jäi hallitukseen toteuttamaan kannattajien keskuudessa epäsuosittua politiikka tuhoutui. Samalla puolueen nimen säilyttänyt fraktio loi uudelleen vanhan version suositusta populistisesta politiikastaan – ikään kuin puolue ei olisi hallituksessa ollutkaan.
Numeroiden perusteella vaikuttaa siltä, että Perussuomalaisten olisi kannatuksensa kannalta parasta pysyä poissa hallituksesta. Kokoomuksen kanssa samassa hallituksessa olon merkityksestä en pysty numeroiden perusteella sanomaan.
Lopuksi viisikon viimeinen, muttei vähäisin Vasemmistoliitto-SKDL. Puolueen kannatus on vaihdellut vuoden 2015 7,13 prosentista vuoden 1995 11,16 prosenttiin. Hallituksessa puolue on/on ollut neljä kertaa tarkastelujaksolla. Kannatuksen suhteen vaalit, missä kannatus on kasvanut ovat olleet kaikki oppositiojakson jälkeen. Muutokset ovat olleet pieniä. Kannatus taittui 1990-luvun alun lievän kasvun jälkeen vuosituhannen vaihteen tienoissa loivaan laskuun joka sitten kuluvana vuonna vaaleissa muuttui lieväksi nousuksi.
Ne kolme kertaa – Lipponen 1, Lipponen 2, Katainen-Stubb – kun Vasemmistoliitto ennen nykyistä Rinteen hallitusta on ollut hallituksessa ovat kaikki päättyneet kannatuksen laskuun. Lasku oli alle kymmenen prosentin Lipposen hallitusten jälkeen ja yli kymmenen Katainen-Stubbin. Numeroiden valossa voisi sanoa, että Vasemmistoliiton ei välttämättä kannata osallistua hallituksiin lainkaan, eikä ainakaan silloin kun Kokoomus on mukana. Erityisesti kannattaa karttaa niitä hallituksia, joissa pääministeri on Kokoomuksesta.
Kolme ”suurta” – pääministeripuolueet
Kokoomus on tästä kolmikosta eniten hallituspenkkejä kuluttanut, se on ollut seitsemässä hallituksessa yhdeksästä tällä tarkastelujaksolla. Sen kannatus on vaihdellut kuluvan vuoden 17,00 prosentin ja vuoden 1987 23,13 prosentin välillä. Meno ei ole kuitenkaan ollut tasaista alamäkeä vaan väliin sattuu kaksi nousuakin. Harvinaisena tapauksena Kokoomuksen kannatus nousi hallitusjaksolla 17,6 % Lipponen 1:n jälkeen. Edellisellä jaksolla Ahon jälkeen se oli laskenut 7,4 %.
Molemmissa hallituksissa pääministeripuolue otti enemmän takkiin, Ahon Keskusta -20,1 % ja Lipponen 1:n SDP -19,1 %. Numeroiden perusteella Ahon voi päätellä epäonnistuneen näistä kahdesta selvästi pahemmin, sillä Ahon jälkeen mikään hänen hallituspuolueistaan ei nostanut ääniosuuttaan mutta Lipponen 1:n jälkeen sentään Kokoomus ja Vihreät. Numeroista voi edelleen arvella, ettei tämä Lipposta tyydyttänyt ja kakkosessaan hän nokitti, ottaen SDP:lle 7,0 % kasvun ja jättäen Kokoomuksen tyytymään -11,8 % tappioon…
Toinen kerta kun Kokoomuksen kannatus nousi oli tämän tarkastelujakson ainoa täysi oppositiokausi vuoden 2003 Jäätteenmäki-Vanhanen 1 hallituksen ajan. Tuolloinen kasvu, 20 % on hyvin kunnioitettava Kokoomuksen mittapuulla, se ylittää kaikki muut kasvut ja tappiot. Varovaisesti voisi arvioita, että Kokoomukselle saattaisi olla edullisinta olla oppositiossa, ainakin mikäli kannatuksen kasvua tavoitellaan.
Mikäli kuitenkin koettaa etsiä Kokoomukselle sopivaa hallituskokoonpanoa niin numeroiden valossa puolueelle ei ole edullisinta olla pääministeripuolue. Sekä Holkerin hallituksen -16,5 % että Katainen-Stubbin -10,7 % ovat kovia lukuja verrattuna muihin kertoihin hallituksessa. SDP pääministeripuolueena on kysymysmerkki näiden numeroiden valossa, toisella kertaa voitto toisella tappio. Netto näistä kahdesta oli kuitenkin positiivinen, vuoden 1995 vaalien 17,89 % ääniosuus kasvoi 18,55 prosenttiin vuoden 2003 vaaleissa.
Keskusta tuntuu näiden numeroiden valossa selvältä tapaukselta Kokoomukselle hallituskumppanina. Ne kolme kertaa kun Kokoomus on ollut keskustalaisen pääministerin hallituksessa – Aho, Vanhanen 2-Kiviniemi, Sipilä – Keskusta on ottanut rajusti takkiin Kokoomuksen selvitessä 7 – 8 % tappioilla.
Kokoomuksen viime aikainen kauna Vasemmistoliittoa kohtaan samassa hallituksessa tuntuu näiden numeroiden valossa perusteettomalta. En ainakaan minä näe näissä numeroissa mitään, mikä yhdistäisi Vasemmistoliiton Kokoomuksen tappioihin. Puolueen suurimmat menetykset kannatuksessa ovat olleet silloin kun pääministerit ovat olleet kokoomuslaisia. Puolueen tulisi näiden numeroiden valossa vältellä pääministeriyttä ja etsiä toisen puolueen asemaa, ehkä mieluiten SDP:n pääministerin alaisuudessa -ei niinkään Keskustan, koska sen pääministerit ovat olleet vielä heikompia kuin Kokoomuksen, noin keskimäärin.
SDP on/on ollut hallituksessa kuusi kertaa yhdeksästä. Viidestä on vertailutietoa. Puolueen kannatus on tarkastelujaksolla vaihdellut vuoden 2015 16,51 prosentista vuoden 1995 28,25 prosenttiin. Vaihtelu on ollut voimakasta ja aaltoilevaa kuitenkin niin, että kun kannatuslukemat 1990-luvulla ja vielä kuluvan vuosituhannen ensimmäisellä kymmenluvulla olivat selvästi yli kahdenkymmenen prosentin ovat ne viimeiset kymmenen vuotta jääneet alle 20%:n.
Hallituksessa olon ja opposition vaikutus SDP:lle on sekin ollut aaltoilevaa. 1990-luvun puolivälissä puolue kasvatti merkittävästi kannatustaan oppositiossa. Sitten se menetti sitä hallituksessa, mutta kasvatti jälleen seuraavassa hallituksessa. Kannatuksen kasvu hallitujaksolla on ollut poikkeuksellista yleensäkin hallituspuolueelle, mutta SDP:n kannatuksen nousu Lipponen 2 hallituksen pääministeripuolueena on tällä tarkastelujaksolla ainutkertaista, siihen eivät ole muut pääministeripuolueet kyenneet. Tavallista on ollut pääministeripuolueen kannatuksen romahdus hallituskauden jälkeen. Lukemat kahdenkymmenen prosentin tuntumassa ja siitä ylikin ovat olleet tavallisia.
Keskustan kannatus on tarkastelujaksolla vaihdellut kuluvan vuoden 13,76 prosentista vuoden 1991 24,83 prosenttiin. Vaihtelu on joka kerta ollut säännönmukaista: kannatus on hallituksessa pudonnut ja oppositiossa noussut. Muutokset ovat enimmäkseen olleet rajuja, vain kerran – Jäätteenmäki-Vanhanen 1:n jälkeen – ovat muutosprosentit olleet alle kymmenen, tavallisia ovat olleet yli 30 % muutokset, olipa yksi jopa yli 40 %. Keskustan suhteen siis kuvio on selkeästi ollut: hallitus on huono kannatukselle, oppositio hyvä.
Keskusta on ollut pääministeripuolueena peräti neljä kertaa niistä kahdeksasta joista tässä on vertailutietoa. Näistä neljästä kolme on hallituspuolueiden kannatusmuutoksella mitaten kaikkein huonoimpia. Näiden kolmen – Sipilä, Vanhanen 2 – Kiviniemi ja Aho jälkeen myös puolueen kannatus romahti rajusti. Ainoa Keskustavetoinen hallitus, minkä tulos ei ollut aivan näin surkea oli Jäättenmäki-Vanhanen 1.
Keskusta on tällä jaksolla – Rinteen hallitusta lukuunottamatta – päätynyt hallituksessa ollessaan pääministeripuolueeksi. Näistä neljästä kerrasta kolme on ollut täydellisiä katastrofeja puolueen kannatukselle – ja aika monen mielestä muutoinkin. Ainoa kerta, kun lopputulos on ollut siedettävä oli kun toisena päähallituspuolueena oli SDP eikä Kokoomus. Kaikkein selvimmin vaikuttaa siltä, että juuri Keskustalle hallituksessa olo Kokoomuksen kanssa on kuolonsuudelma. Keskustan menetykset ovat olleet kolmin-nelinkertaiset Kokoomuksen menetyksiin nähden.
Paras kolmesta
SDP: on selvinnyt vähimmillä hallituspuolueiden kannatuksen menetyksillä pääministeripuolueena. SDP on myös ainoa pääministeripuolue joka on onnistunut hallitusaikanaan kasvattamaan kannatustaan. Kolme neljästä Keskustan pääministeriöimästä hallituskaudesta on mennyt todella heikosti hallituspuolueiden kannatuksen suhteen, samoin toinen Kokoomuksen kausista.
Tavallista on ollut, että päähallituspuolueista pääministeripuolue kokee suurimmat tappiot. Poikkeuksia ovat Lipponen 2, Jäätteenmäki-Vanhanen 1 sekä Katainen-Stubb. Kyseiset hallitukset ovat Lipponen 1:n ohella myös parhaiten ja vähiten heikosti menestyneet hallituspuolueiden kannatuksen menetyksen suhteen. Vähiten heikosti siksi, että Katainen-Stubbin kannatuksen menetys on Lipposen kannatusten menetystä 150 % suurempi.
Näiden lukujen valossa näyttääkin siltä, että kaikkien puolueiden kannattaisi pyrkiä hallitukseen SDP:n kanssa. Keskustan kannattaa välttää joutumista sinne Kokoomuksen kanssa. Kokoomuksen tulee välttää pääministeripuolueeksi joutumista. Vihreiden kannattaa olla hallituksessa SDP:n ja Vasemmistoliiton kanssa. RKP:lle kaikki käy. Vasemmistoliiton osallistumisen mielekkyys hallituksiin on kyseenalaista, ainakin ellei se pääse pääministeripuolueeksi. Perussuomalaisten ilmeisesti kannattasi välttää hallitukseen menoa. Kristillisten suhteen en osaa näistä numeroista sanoa muuta kuin, että heidän kannatuksensa suhteen ei vaikuta olevan ratkaisevaa merkitystä, ovatko he hallituksessa vai eivät.